Angelika, Bette & Debi

Ota yhteyttä / Contact form

Me = Marita & Kaj-Mikael Furu, koiranomistajia vuodesta 1989. Marita harrasti nuorempana (ravi)hevosia, joiden parista löytyi myös osa-aikatyö opiskeluiden ohelle. Mikin perheellä on ollut koiria "aina", joten hän käytännössä kasvoi koirien kanssa.

Olemme molemmat olleet aktiivisia koiraharrastajia. Olemme pätevöityjä koulutusohjaajia ja toimineet aktiivisesti eri yhdistyksissä koulutusohjaajina, hallituksen jäseninä tai muissa tehtävissä. Aiemmin kilpailimme aktiivisesti tottelevaisuukokeissa ja toimimme myös pätevöityinä liikkeenohjaajina, mutta kun Bette sai tottelevaisuusvalionarvonsa, sai toko toistaiseksi jäädä.

Maritan "koira-CV":

* Kasvattajan peruskurssi Tampereella 1990 / Pohjois-Hämeen kennelpiiri
* Koulutusohjaajakurssi Mäntässä 1992 / Suomen Palveluskoiraliitto
* Tottelevaisuusohjaajakurssi Tampereella 1992 / Pohjois-Hämeen kennelpiiri
* Toko-liikkeenohjaajakurssi Vaasassa 1997 / Vaasan kennelpiiri
* Mittamies (wh, it) / Suomen Vinttikoiraliitto

Koulutusohjaajana: Suomen Rottweileryhdistys Pirkanmaan ao sekä Vaasan ao, Vaasan Koirakerho.

Hallitustyöskentelyssä: SRY Vaasan ao, Lakeuden Vinttikoiraharrastajat ry

Muut: lehdentekijänä LVKH ry, päätoimittajana Whippet-Harrastajat ry 1997-1998, 2001-2002 ja taas loppuvuodesta 2005 lähtien.
Whippet-Harrastajissa myös muissa tehtävissä.

* * * *

Koiraharrastuksessa parasta on ollut tietenkin itse koirat ja heti seuraavana koulutukset, treenit ja kurssit joihin olemme saaneet osallistua ja näin kartuttaa omaa koiratietoutta. Haastavaa mutta palkitsevaa on ollut myös Beten kouluttaminen niin maastojen kuin tottiksenkin osalta. Kouluttajista/luennoitsijoista vaikutuksen ovat tehneet Hannele Niinistö-Olli, nykyään Müller ja Harri Gröhn, erinomaisia koiraosaajia ja ahaa-elämysten antajia! Kiitos koko "tosiharrastuksemme" aloittamisesta kuuluu Matti Laitiselle, jonka pieneen, mutta aktiiviseen ja tehokkaaseen tottisryhmään pääsimme heti Beten ollessa alle vuoden ikäinen. Hakuharrastus puolestaan lähti noususuhdanteeseen Hannelen avustuksella. Whippetit toimittavat meillä seurakoirien virkaa, ja niiden jokapäiväisten puuhien seuraaminen on hauskaa ja ne myös vievät emännän & isännän raikkaaseen ulkoilmaan päivittäin.

Yannod's is a small hobby kennel, located in western Finland. Our ideal whippet is well natured, balanced, smooth & curvy sighthound without exaggeration. Currently we have only whippets at home and above all they are our beloved companions. Our first dog was rottweiler Nana-Marin Bettina (1989 - 2001) - Obedience Champion and titled in working trials - with whom we got to know the wonderful world of dogs!

We = Marita & Kaj-Mikael Furu. We have had dogs for 15 years. Marita's biggest interest before dogs were horses and they were also her half-time job during her studies. Mikki's family has had dogs for twenty years, so practically he grew up with dogs. 

We have both been quite active in the dog society. We are qualified instructors (obedience & working) and have been active board members in various dog clubs. Earlier we competed actively in obedience, but "had enough" when Bette completed her champion of obedience -title.

Yannod's @ WhippetView

 

takaisin/back | ylös/up

© 1998-2006 Marita Furu.
Unauthorized use or reproduction of images from this website is strictly forbidden! 
Sivuilla olevia kuvia ei luovuteta virtuaalikenneleiden käyttöön!