Kevät keikkuen tulevi! Whippetit, myös oikein wanhat, heräävät henkiin auringon ja lämmön myötä
Hissu eritoten on virkistynyt silmissä, mennä tössöttää metsässä vanhaan malliin. Hissulta poistettiin tammikuun alussa kasvaimia, isojakin, mutta onneksi toipui leikkauksesta hyvin. Siitäkin syystä on ihana nähdä se hyväntuulisena ja virkeänä! Sissikin kaahailee entiseen tyyliin, eipä uskoisi että koira on liki 10-vuotias. Toki whippetit ovat hyvin nuorekkaita noilla ikävuosilla, mutta silti
Bresu on kuin diesel-veturi, omaan tasaiseen tapaansa on ja kulkee.
Category Archives: Omat koirat
Syyskuun kuvapostaus
- Valoilmiö
- Sadonkorjuun jälkiä
- Syksyn värejä
- Eräänlainen risteys tämäkin
- Pelto paketissa
- Marjasatoa pellonpientareella
- Syksyn muuttajia
- Hissu
- Bresu
- Sissi
- Hissu vauhdissa
- Bresu
- Sissi
Syntymäpäiväsankari Sissi – vauhtivauvasta veteraaniksi!
Sissi Sipsukkainen, Softouch Quickstep, koiraperheemme kuopus, täyttää tänään kahdeksan vuotta ja siirtyy niinollen kypsien veteraani-ladyjen joukkoon. Tosin tämän rodun – ja erityisesti tämän yksilön – kohdalla ikä on vain luku paperilla, vuodet eivät näy koirassa mitenkään. Hyvä niin!
Sissi on vauvaiästä lähtien ollut varsinainen vauhtipakkaus, koira jonka kanssa ei aika tule pitkäksi! Vauhtia ja niitä vaarallisiakin tilanteita on matkan varrelle mahtunut. Toisaalta Sissistä löytyy myös tarvittaessa rauhallinen vaihde, että ei se elämä ihan kaahatessa ole kulunut kumminkaan
Kerran vuodessa tulee pengottua vanhoja kuvia (ja niitä pentukuvia eritoten), joten tässäpä kuvakatsaus menneeseen:
- Äiti ja iskä – Naomi ja Kipinä
- Sissi päällimmäisenä
- Sissi muutaman viikon ikäisenä
- Sissi muutaman viikon ikäisenä
- stadista Sissi muutti Pohjanmaalle
- Ulkoilmaelämää viettämässä
- Sissi kiusaa äippää
- Sissi rentona
- Sissi ja Körmy
- Sissi ja siskopuoli Bresu metsäilemässä
- Storsand – Naomi, Sissi ja Hissu
- Sisko ja sen veli(puoli)
- Aikuisena(kin) meno näyttää tältä
- Liki 8-vuotiaana
Lopuksi vielä pari videota vauva-Sissistä:






























